maanantai 2. heinäkuuta 2018

Mammat reivaa!

*Kaupallinen yhteistyö

Aikalailla tasan kaksi viikkoa sitten marssin sisään Citymarketin liukuovista, päättäväisenä irtokarkkihyllyistä oikealle ja suoraan meikkiosastolle. Seuraavana päivänä olisi luvassa kokoontuminen huikean Kaksplussan verkoston kanssa ja oma kotiäitiys sekä pienimuotoinen oman ajan puute olivat johtaneet kuivuneeseen ripsariin sekä syötyyn huulipunaan. Oli siis otollinen hetki uusia meikkipussin sisältöä ja käyttää rahojaan muuhunkin kun vaippoihin, Fazerin dominosuklaaseen tai lastenvaatteisiin.



Lauantaina se olikin sitten nokka kohti Pasilaa ja siitä Game Over - Escape roomiin. Pakohuone neitsyyden menetyksen lisäksi luvassa olisi mukavaa yhdessäoloa hyvän ruuan sekä juoman merkeissä. Osa pippaloihin osallistuvista bloggaajista olikin jo vanhoja tuttuja joten aikas hyvillä mielin sitä oltiin liikenteessä. Nämä muijat kun sattuvat kaikki olemaan sopivasti sekaisin niin eihän moisen akkalauman kanssa voi mennä pieleen. Itse paikkavalinta oli muuten todella onnistunut, ilmapiiri sekä rekvisiitat oli juuri kohdillaan ja meille varattu oleskelutila oli juuri passeli tälle jengille. Ehdottomasti voisin vierailla uudelleen vaikka tällaisena ihme haahuilijana meitsistä kuoriutuikin aika surkean luokan pakohuonekaveri.







Herkullisen kattauksen keskellä tunnelma oli tosi rento ja koko päivä kuluikin liian nopeasti. Hyvä juoma takasi juttujen laadukkaan tason sekä pakohuoneessa poukkoilu sekä Pop & Co vaate-esittely toivat päivään ohjelmaa. Itselläni oli lastenhoito kuvioiden takia suhteellisen aikainen kotiinlähtö vaikka iltaa olisi voinut toki jatkaa pidemmällekin. Lähtiessään sai vielä mukaansa pieniä arjen piristäjiä täynnä olevan goodiebagin, josta ainakin meidän perheessä jokainen löysi omat suosikkinsa. Kiitos siis meidän mahtavalle järkkääjätiimille, erityisesti super-Liinalle että toitte porukan yhteen. Mukana oli myös aika huima kattaus upeita yrityksiä joista uutena tuttavuutena löytyi ainakin muovijätettä vastaan taisteleva, kotimaisia puumateriaaleja käyttävä Aarni Woods. Iso kiitos siis kaikille yhteistyökumppaneille!







Bloggaaminen on kyllä tuonut elämääni rivin todella upeita naisia. Tämän kanalauman kanssa tulee vaihdeltua viestiä melkein päivittäin ja nämä treffailut tuovat aina takuu varmasti mukanaan hauskoja hetkiä ja rutkasti hyvää huumoria. Pikkujouluja siis odotellessa!


 Kuva: Julia

Yhteistyössä:



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti