keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kuka arvostaa kotiäitiä?

Vieläkö muistat mikä oli lapsuutesi toiveammatti? Mitä halusit tehdä kun kasvat aikuiseksi? Toisen haaveillessa prinsessaksi ryhtymisestä tai vaikka lentäjän urasta, saatoit sinä haluta olla niin kuin yksi elämäsi tärkeimmistä ihmisistä. Ehkä halusit olla äiti.



Työssä käyvät äidithän ovat niitä tosielämän supersuorittajia. Menestyvät urallaan, pyörittävät arkea siivoten, kokkaillen sekä kuskaten lapsia harrastuksiin. Kotiäidit taas hengailevat kotosalla. Tekevät kaiken sen mitä työssä käyvätkin paitsi käyvät itse töissä. Meitä on niin moneen junaan ja ikinä ei tunnu olevan hyvä. Sen mitä töissä käyvä äiti missaa täysin lapsensa kasvun sekä kehityksen pitkien päiväkotipäivien aikana, kotiäiti taas makoilee kotona kelan rahoilla. Itsekin sain kuulla epäsuoraa kauhistelua miten raaskin heti äitiysloman loputtua palata työelämään ja nyt, kun kesän lopulla jään uudestaan pois ihmetelläänkin enkö ole saanut istuskella kotona tarpeeksi. Sitäkö sinä lapsena ajattelit äidiksi tulemisen tarkoittavan? Arvostelua sekä aina vain vääriä valintoja.

Pienen lapsen ajatusmaailmassa kaikki on paljon yksinkertaisempaa. Sitä ei ole rajoittamassa epätietoisuus sen ajan työtilanteesta, palkkatilin suuruus tai yleinen arvostus. Vaikka lapsikin ehkä tietää mikä on presidentti ja laulajana saatat päästä lehden kanteen, omat haaveet muodostuvat puhtaasti omien kokemusten sekä mielenkiinnonkohteiden mukaan. Saatoit haluta äidiksi koska äiti on turvallinen. Koska äiti kaatuessasi puhalsi polveasi ja sai kivun katoamaan. Koska äiti tiesi miten haluat aamupalaleipäsi ja äidin sylissä oli aina tilaa. 


Äidiksi tullessasi et ehkä joudu opiskelemaan ahkerasti tai harjoittelemaan huolella. Se on nimike mikä suodaan sinulle. Voit keskittää koko elämäsi sen ympärille tai vain antaa sen olla osa sinua. Voit tehdä siitä itsellesi kokopäivätyön tai pyhittää sille iltasi sekä viikonloput. Miten sitten valitsetkin ei se tee sinusta yhtään enempää hyvää tai huonoa äitiä. Nimittäin lapsesi arvostaa sinua juuri sellaisena kuin olet.



Meitähän voi seurata myös INSTAGRAMISSA

1 kommentti :