sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kun lapseni melkein söi tampoonin

Voi tätä ihanan kamalaa arkea. Muistan vielä ajan kun oli ihana tulla töistä kotiin ja nostaa jalat sohvalle. Hetki vain olla möllöttää ja nauttia hiljaisuudesta. Tämähän on kuitenkin ollutta sekä mennyttä ja nykyään hiljainen hetki kotona on lähinnä vähän pelottavaa. Töiden jälkeen alkaa armoton kirjojen selailu, leikkiminen sekä puistoilu ja tuon hiljaisuuden laskeutuessa piilosleikki. Tämä leikkihän yleensä johtaa revittyihin aikakausilehtiin, naamaan koirankupissa tai niin kuin jo toista kertaa viikon sisään tamppoonin kaivamiseen pienen suusta.



Lauantai iltaan mennessä näytti koko kämppä kuin pommin jäljiltä. Iltapesun jälkeen vaippaa hakiessani ehti lapsi pissata matolle ja läpsytellä aikaansaannostaan kädellään. Pian, tällä kertaa vähemmällä taistelulla laskeutui rauha maahan kun lapsi nukkui. Oli aika ruveta siivoamaan. Tätähän en viimeaikoina ole jaksanut juuri harrastaa, lähinnä kai siksi kun tiedän kämpän näyttävän heti seuraavana aamupäivänä täysin samalle. Joten tässä vaiheessa vedin muutamat tanssiliikkeet fiilistellen omaa aikaani, rapsutin syöttötuolista kuivuneet puuronjämät ja poukkoilin ympäri kämppää etsien piilotettua puhelintani sekä sitä jemma-nimistä paikkaa josta lapsi kaivaa niitä tampooneja.



Kellon näyttäessä yli kymmentä fiksu ihminen menisi nukkumaan jotta jaksaa saman rumban taas seuraavana päivänä. Jotenkin sitä kuitenkin haluaa vaalia niitä vapaita hetkiä, joten tulitikut silmissä sinnitellään hereillä touhuten jotain muka tärkeää. Puolen yön jälkeen kun vihdoin laskin pääni tyynyyn ja suljin silmäni, alkoi pinnasängystä kuulumaan tyytymätöntä kitinää. Kitinä muuttui pian itkuksi ja jouduin nousemaan ylös. Nostin lapsen viereen joka vuoroin itki ja vuoroin huokaisi sekä sulki silmänsä. Tätä ja jatkuvaa pyörimistä jatkui aamuyöhön asti, joten muistoksi tästäkin "hyvin" nukutusta yöstä silmäpussit sekä vekki alahuulessa kun toinen löi unissaan päällään minua naamaan.

Aamun valjetessa lapsi heräsi iloisena naureskellen ilman merkkiäkään yökiukuista. Itse puolikoomassa kiikutin lapsen olohuoneen lattialle keskelle eilen sittenkin siivoamatta jäänyttä lelumerta ja raahasin oman takapuoleni sohvalle. Keräsin hetken voimia kunnes vaativa huitaisu kaukosäätimellä päähän nosti jaloilleen ja kohti puuron keittoa.



Mites teidän viikonloppu meni?

4 kommenttia :

  1. Hih, ehtiväisiä nämä pienet. :)
    Ja täällä yksi joka valvoo aina ties kuinka pitkään, kun ne omat hetket iltaisin on niin tärkeitä. Ei haittaa edes se vaikka aamulla väsyttäisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ovat! :D
      Se on kyllä niin parasta iltaisin kukkua rauhassa! Voi kun olisi supermuija ja tulisi vain parin tunnin yöunilla toimeen... :)

      Poista
  2. Haha, ihana "arjenmakuinen" postaus! :D Mä oon varmaan hullu, jos sanon odottavani kaikkea tuota! :D En malttais millään odottaa pienen syntymistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi et ole hullu! Tämä kaikki säätäminen on nimittäin sen arvoista, on ne pienet vaan niin rakkaita :)
      Uskon! :D Odottaessa aika kuluu niin hitaasti

      Poista