maanantai 25. heinäkuuta 2016

Entä jos olenkin eri mieltä?

Jokainen tietää, ettei makuasioista sovi kiistellä. Ihmisellä on oikeus mielipiteeseen ja vapaus ilmaista se ääneen. Erilaisia mietteitä löytyy yhtä paljon kun niiden esittäjiäkin. Yritäppä löytää joku, joka on kaikesta kanssasi aina samaa mieltä.


Toisilla ihmisillä on kovempi tarve saada mielipiteensä kuuluviin kun toisilla. Ei siinä mitään, toiset mielummin pitävät ajatuksensa sisällään. Mikä mielestäni ei kuitenkaan ole hyväksyttävää on toisen mielipiteen automaattinen lyttääminen. Väheksyminen, halveksuminen siksi, että joku ei vain tyydy olemaan kanssasi samaa mieltä kertoo ihmisestä paljon. Jokaisen mielipiteellä on väliä. Jokaisen mielipide on yhtä tärkeä.

Itselläni tulee jatkuvasti vastaan tilanteita, joissa en kykene toisen sanoihin samaistumaan. Omasta mielentilasta ja myös vähän tästä toisesta henkilöstä riippuen joko pidän visusti suuni kiinni tai pyrin esittämään omat ajatukseni mahdollisimman neutraalisti. Välillä jossain kihahtaa ja saatan puhua liian kärkkäästi, mutta yleensä pyrin kuitenkin parhaani mukaan asettumaan tämän toisen henkilön saappaisiin. Toisen esittämien lausahdusten oikeasti kuunteleminen ja ymmärtää yrittäminen on avain rehelliseen ja sopuisaan vuorovaikutukseen.


Mikä ihme sai minut kirjoittamaan tälläisestä aiheesta? Liiankin usein tulee vastaan turhia riitoja sekä turhaa pahaa mieltä jostain niinkin pienestä kuin makuasiat. Älä tuomitse toista, jos hän kannattaa vapaata kasvatusta. Älä ilku jos toinen pitää ulkonäköä tärkeämpänä kuin sinä itse. Toiset tykkäävät juhlia enemmän kun toiset, toiset ovat ikiliikkujia ja jotkut ovat kasvissyöjiä kun taas jotkut haluavat burgerinsa ilman suolakurkkua.

Moni on varmasti kanssani eri mieltä mitä tulee tähän tekstiin. Näinhän se vaan menee ja hyvä niin. On kuitenkin monta tapaa esittää tämä asia: sen voi tehdä kenenkään päivää pilaamatta. Tähänkin joku voisi lisätä, ettei muiden mielipiteistä pidä välittää. Miksi ei? Onko oma mielipide aina oikeassa? Okei syyllinen! Olen rehellisesti kiinnostunut mitä muut ajattelevat. En siksi, että haluaisin olla kuin muut tai että voisin muokata omaa ajatusmaailmaani jotta tuntisin kuuluvani joukkoon. Mielestäni vain muidenkin ajatuksilla on väliä. Eikö olekkin mahtavaa, jos jonkun mielestä päivän asusi on kaunis tai olet hänen mielestään oikeassa. Samalla tavalla vihaiseen ja haukkuvaan sävyyn esitetty mielipide loukkaa, vaikka kuinka itsellesi vakuuttelet muuta.


Oletko ikinä itse sortunut muiden mielipiteiden väheksyntään? Onko kenenkään toisen mielipide ikinä loukannut sinua?

8 kommenttia :

  1. Joskus olen samaa asiaa puinut mieheni kanssa, johon mieheni minulle vastasi: mistä me sitten riideltäisiin jos ei mielipide- / makuasioista? Ei tosiasioista voi riidellä... No, niinpä... Eli nuo on ne asiat mistä riidellään. Mutta niistä riiteleminen myös loukkaa ja satuttaa eniten. Varsinkin jos toinen lyttää oman mielipiteen jyrkästi ja jos et olekaan tarpeeksi vahva antamaan takaisin. Siksi olisikin tärkeää, että opettelee sen oman mielipiteen ilmaisemaan kunnioittaen eriävää mielipidettä... Vaikeaa... Enkä itsekään siihen aina pysty. Kirjoittaen vielä saattaa tulla mielipide turhan töksähtelevästi, kun mukana ei ole ilmeitä, eleitä ja äänenpainoa, jotka ovat 80% viestinnästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niiin totta! Meillä on miehen kanssa ihan samanlaista kun välillä toisen eriävä mielipide pistää keittämää. Ja välillä tulee töksäytettyä oma kantansa liiankin kärkkäästi. Hankalaa..

      Poista
  2. Hyvä postaus! Mä yritän olla hyväksyvä ja ymmärtäväinen myös muiden mielipiteistä, mut mun naamalla on tapana paljastaa se mitä mieltä oon. 🙄 Ihan huomaamatta kulmat kurtussa.. 🤔😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Perus että naamasta paistaa mitä oikeasti ajattelee! Mutta vaikka kuinka paistaa välillä oon huomannu että kannattaa kuitenkin pitää mölyt mahassa :D

      Poista
  3. Erimieltä saa olla ja tottakai ollaankin! Mutta muiden mielipiteillä on silti väliä - toisten ihmisten kunnioitus nyt vaan on sellaista. Tärkee aihe myös kasvatuksen kannalta :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus, osui ja upposi. Aina ei tarvitse kovimpaan ääneen huutaa omaa mielipidettään, vaan joskus tekee ihan hyvää miettiä, miksi toinen ajattelee tästäkin asiasta erilailla kuin minä :) kaikesta ei tosiaan voi olla samaa mieltä, mutta parhaiten tietysti kemiat kohtaa niiden ihmisten kanssa joiden arvomaailma on samankaltainen kuin itsellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri! Kyllähän sitä väkisinkin ajautuu lopulta sellaisten ihmisten seuraan joiden kanssa ajatusmaailma kohtaa edes jollain tasolla :D

      Poista