sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Tarvitseeko äiti äitikavereita?


Monet ovat varmasti katsonut elämässään edes yhden perus amerikkalaisen nuoren elämästä kertovan elokuvan. Kuinka koulussa jokainen hengailee tietyissä omissa piireissään, mihin jakaudutaan lähinnä oman mielenkiinnonkohteiden sekä käyttäytymisen mukaan. Jos tästä voi jo päätellä, että ihmiset tuppautuvat hakeutumaan samankaltaisten yksilöiden seuraan, eikös olisikin päivän selvää, että myös äiti nauttii suuresti toisen äidin seurasta. Onhan äitiys huomattavasti laajempi käsite, kun esimerkiksi saman urheilulajin harrastaminen tai kiinnostus matematiikkaan. Myös meidän äitien joukosta löytyy monenlaista tallaajaa, jotka eivät aina ole täysin samalla aaltopituudella. Se on kuitenkin niin suuri osa elämää, että väkisinkin yhdistää hyvinkin erikaltaisiakin ihmisiä.

Muistan odotusaikana saaneeni neuvon, että kannattaa rohkeasti tutustua esimerkiksi neuvolan kautta tavattuihin odottajiin. Miksi minä niin tekisin? Olenhan tullut tällä kaverimäärällä toimeen oikein hyvin ennenkin lapsen tuloa. Mikä voisi muuttua? Nopeasti lapsen syntymän jälkeen tajusin mikä tarkoitus tällä vinkillä oli. Yksinäisyys löi kylmästi vasten kasvoja. Salakavalasti välit moneen ihmiseen viilenivät ja huomasin puhelimeni hiljentyneen. Miten tässä nyt näin kävi? Vaikka useat hyvät ystävät edelleen kyselivät kuulumisia, tunsin olevani syvällä vauva-arjessa jota heistä yksikään ei voinut käsittää.

Onneksi läheltäni löytyi kuitenkin jo muutama äiti-ihminen ja pikku hiljaa niitä on tullut lisää. Juttua piisaa enemmän kuin laki sallii, kun aiheet pyörivät raskaudessa, synnytyksessä ja lapsissa ylipäänsä. Kuinka huojentavaa onkaan kuulla, että joku on kärsinyt samoista tunteista ja ongelmista. Enkö olekkaan mikään outolintu? Täysin normaalia. Mahtavaa saada seuraa puistoon ja lastenvaatekaupoille. Ymmärrystä puolin ja toisin kun lasten kanssa kaikki ei aina mene niin kuin on suunniteltu. "Anteeksi kun olen taas myöhässä kun pukeminen oli taas sellaista raivoamista." "Nyt on pakko lähteä kun toisella on päikkäriaika." "Vauvalla on nälkä pitää pysähtyä johonkin imettämään." Ei sillä etteikö monet lapsettomatkin ystävät tätä ymmärtäisi ja kestäisi, mutta toisen äidin kanssa tiedät ainakin hänen tajuavan juuri miltä se tuntuu.

Mutta kyllä äiti tarvitsee myös niitä lapsettomiakin kavereita. Niitä joiden kanssa ei puhuta lapsista. Niitä joiden kanssa tapaamisten sopiminen on huomattavasti helpompaa, kun monen eri lapsen päiväuni ja hoidostahakuajat eivät ole rajoittamassa. Lapsettomien ystävien kanssa on niin paljon helpompaa päästää hetkeksi irti siitä äitimoodista ja olla hetken aikaa kaikkea muuta. Juhannuksen vietto vaan muistutti minua taas tästä kultaisesta käsitteestä "mammakaverit". Keskikesän juhlaa meillä nimittäin vietettiin ihan äitiporukalla. Kolme äitiä ja heidän kolme lastaan. Huutoa, kompurointia, itkua, märkiä jalanjälkiä ja päivällisenjämiä lattialla. Naurua, hyvää ruokaa, vesileikkejä, ymmärtäviä katseita ja siiderit korkkaamattomana jääkaapissa. Siitä oli juhlat äitien kesken tehty.


Toivottavasti teillä kaikilla oli mahtava juhannus!

Ja mitkäs ovat teidän ajatuksenne äitikavereista? 

4 kommenttia :

  1. Kyllä se lapsettomistakin tuntuu pahalta, kun yhtäkkiä mammoille ei kelpaa muut kuin vertaisensa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti :) En kuitenkaan usko että kyse on siitä ettei "mammoille kelpaa kuin vertaisensa" vaan ainakin omalla kohdalla nämä baari ja biletys kaverit jäivät pois yksinkertaisesti siitä syystä ettei sitä itse päässyt enään samalla tavalla harrastamaan... On kuitenkin ikävää jos itsellesi on tullut olo ettei äidille enään lapsettoman seura maistu, uskon kuitenkin siihen että tosiystävät pysyvät ystävinä on lapsia tai ei :)

      Poista