torstai 2. kesäkuuta 2016

Elämäni pullasorsana

Tänä päivänä salilla käynti ja terveellinen ruokavalio taitavat olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Enään ei riitä pelkkä laiha olemus vaan tarvitset myös lihasta sekä muotoja juuri niissä oikeissa paikoissa. Vaikka varsinkin näin somessa se julkinen painostus näyttää täydelliseltä on suuri, olen minä kuitenkin tottunut ja tyytyväinen elämääni pullasorsana.


Tässä terveellisen ja hyvinvoivan elämän mittakaavassa jo aamuni alkaa väärin. Saatan aloittaa päivän parilla palaa suklaata aamukahvin kanssa ja jos maito on loppu (mitä tapahtuu usein) saatan juoda kahvini kunnon kuohukermalla. Vaikka pidänkin salaateista ja saatan välillä kotona niitä itselleni vääntää, käyn usein ulkona burgerilla. Ystävien kanssa kahvitellessa tarjottimelleni valikoituu se voisilmäpulla ja tämän lisäksi saatan illalla vääntää vielä kasan brownieita. Jos tämä saa minut onnelliseksi, miksi saan kuitenkin ruokailutottumuksistani pitkiä tuomitsevia katseita?

Mitä liikuntaan tulee olen varmaan yksinkertaisesti liian laiska ja saamaton. En suinkaan tuomitse kokeilematta, onhan minullakin takana jonkinlainen saliura. En jäänyt missään vaiheessa liikuntaan koukkuun, joka kerta salille raahautuminen oli työn sekä tuskan takana ja siellä ollessani tuijottelin kelloa milloin voin lähteä pois. Välillä innostun taas ostamaan salikortin ja uudet hienot salivaatteet. Innoissani marssin urheilemaan, otan pari selfietä fiilistellen tätä upeaa uutta elämää, mutta jo parissa päivässä salikortti jää lompakon pohjalle ja salivetimet kaapin nurkkaan. Kyllä tämän tytön liikkuminen jää tuon koiran kanssa haahuiluun ja vaunujen kanssa kaupasta toiseen ravaamiseen.

Nyt ei ole kyse siitä, ettenkö arvostaisi ja ehkä jopa salaa kadehtisi näitä näyttäviä fitnessmuijia. Ettenkö ihailisi kykyä elää syömistään säännöstellen ja liikkumisesta nauttien. Se ei vain ole minua varten. Säilytän yöpöydän laatikossani suklaata ja välillä tekee mieli syödä pizzaa aamupalaksi. Peiliin katsoessani saatan olla vähän sellainen tasapaksu mötkäle, mutta tunnen oloni itsevarmaksi ja hyväksi. Ja eipä ole vielä kertaakaan mies ruvennut hoilaamaan minulle sitä " Ei tilaa ole sinulle mun sontsan alla" biisiä.

Tästähän herää se kysymys, että mitä oikein opetan elämästä lapselleni. Lyhyesti sanottuna lapseni ei syö niin kuin minä ja hän saa halutessaan aloittaa oman elämänsä pullasorsana sitten kun en enää siihen voi vaikuttaa.


Löytyykö muita pullasorsia? :D

2 kommenttia :

  1. täällä ��! samaistuin niin kovaa tähän. ja nyt vasta löysinkin sun blogin ja pakko sanoo; tää on ihan huippu! parhaita blogeja mitä oon lukenu ja tiiätkö miks? koska tää on aito, ja sä oot aito. ei jaksa yhtään katella niitä viimesen trendin päälle täydelliseks laitettuja kuvia ja asuntoja! ei niissä jotenkin oo mitään todellista. mut tää on hyvä, pidä tää! olis myös pitkän tauon jälkeen hauska hengailla joskus ��.. terkuin vanha kornerikamusi krista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos kiitos ihana! <33
      Ja todellakin hengaillaan :D

      Poista