sunnuntai 15. toukokuuta 2016

You must go with the flow?

Yhtään tätä blogia seuranneet ovat varmaan huomanneet kuinka täältä puuttuu aika lailla kaikki ne hyvinkin suositut asukuvat, meikkivinkit ja sisustuskuvat. Tähänhän on yksinkertaisena syynä se, että olen aivan täysin pihalla mikä milloinkin on "in" (lastenvaatteista sentään yritän pysyä kärryillä) ja en näe mitään iloa kuvata omaa farkut, t-paita ja tennarit (jotka eivät ole edes aidot converset) tyyliäni. Blogimaailmahan on täynnä täydellisyyden ja tämänhetkisyyden tavoittelua ja välillä jopa harmittaa, että täältä ei näitä hienouksia löydy. Toisaalta onhan kyseessä niin kutsuttu mammablogi, jossa päätähtenähän on tuo meidän pieni, joten eihän kaikki tämä kauneuteen liittyvä välttämättä tänne kuuluisikaan.


Kämpänkin suhteen taitaa tuo värimaailma laahata jäljessä. Kaikki ei ole puhtaan valkoista, ei löydy mitään marmoria vaan suurikin osa huonekaluistamme ovat tummansävyisiä (ja sehän on kiva kun joka ainoa pölypallero näkyy). Suurin osa matoista ovat edelleen Vallilan Kelohonkaa ja koristetyynyt sinisävyisiä. Toisaalta jos en nyt ole ihan väärin ymmärtänyt ovat nämä sinisen ja vihreän sävyt taas nostamassa päätään? Ei sillä etteikö kaikki se vaaleus mielyttäisi silmää, vaan enpä ole vaan saanut aikaiseksi sisustaa kotiani niin kuin "kuuluisi".


Tämän kaiken materian lisäksi olen ollut aina liian laiska innostumaan näistä fitness villityksistä ja vaikka pyrinkin aina kun muistan/viitsin/jaksan syömään monipuolisesti en ole oiken edes varma mitä tämä hehkutettu superfood on? Suurena fazerin sinisen ja pullamössön ystävänä en ole ikinä edes maistanut raakakakkuja ynm, vaikka rakastankin kaikkea leipomiseen liittyvää.


Ja sitten on vielä tämä some. Kaksi kuukautta sitten ei olisi kukaan uskonut, että kirjottaisin blogia. Kävin puhelimella netissä lähinnä lukeakseni iltasanomia ja joskus saatoin selailla eri blogeja. Joku voisi sanoa, että olin vanhanaikainen, hitaasti syttyvä, ihan täysin "out"... Miten hurja muutos voikin tapahtua niin pienessä ajassa sen jälkeen kun päätin vihdoin uskaltaa perustaa tämän blogin. Ei montaakaan viikkoa siitä liityin instagrammiin (@askelininka), johon olen jäänyt aivan koukkuun ja lopulta eilen illalla loin itselleni oman facebook tilin. Tämänhän tein lähinnä siksi, että sieltä saa kuulemma osteltua kivoja käytettyjä lastenvaatteita, mutta myös siksi, että tunsin itseni hieman outolinnuksi kun en siellä ollut. Olin se kuka oli pihalla viimeisimmistä uutisista ja tulevista tapahtumista.


Ihanaa, että vaikka en aina olekkaan ihan nykypäivää teistä monet ovat kerta toisensa jälkeen tänne palanneet. Kai tälläiselle välillä liikaakin miettivälle, valokuvausta ja perhettään rakastavalle amatöörileipurille löytyy se oma paikkansa tästä blogimaailmasta. Ja hei kuka tietää, etteikö tämä viime aikainen someistuminen (onko se edes sana?) auttaisi minua pääsemään kärryille myös siitä mitä minun nykyään odotetaan pukevan päälleni astuessani ulos ovesta :)


Entäs miten te muut? Pyrittekö olemaan aina tietoisia viimeisimmistä villityksistä?
Entä onko muita hitaasti somelle lämpeneviä?

8 kommenttia :

  1. Mun tietoisuus uusimmista villityksistä liittyy lähinnä uutuusmässyihin!😁😁😂

    VastaaPoista
  2. Me ollaan hyvin tasaisesti pihalla kaikista uusista villityksistä ja tullaan aina jälkijunassa :D Mutta tylsäähän se olisi, jos vaikka kaikkien kodit ja asuvalinnat näyttäisivät aina samalta!

    Ihania kuvia otsikkokuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh sama juttu täällä! Kun lopulta innostuu jostain muut on jo siirtynyt seuraavaan villitykseen aikoja sitten! :DD Mutta totta, tylsäähän se olisi.

      Kiitos :)

      Poista
  3. Täähän oli melkein kun mun suusta kirjotettu :D oon kans iha pihalla kun lumiukko! Mut hei lohdutuksena, ollaa ainaki uniikkeja kun erotutaa massasta :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes en ole yksin!! :))
      Jep jep onhan se kiva, että erottuu väkijoukosta :D

      Poista
  4. Insta on ihana, oon ihan koukussa :D Mut en tiedä koskaan mikä on in, eikä paljo kiinnosta :'DD (paitsi noi namit mitä yllä mainittu :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!! :DD
      No niinpä kun ei multakaan löydy sitä tahtoa ottaa selvää :P

      Poista