perjantai 6. toukokuuta 2016

Vertaistuki

Ennen Elisen syntymää etsin sitä omaa tietäni niin kuin moni muukin nuori ihminen tekee. Jopa liiallisen rellestämisen sekä työnarkomaanin takaa löytyi kuitenkin aina se tietynlainen kotihiiri. Vapaapäivinä tykkäsin olla koko päivän kotona ja enkä nähnyt mitään tarvetta nähdä ketään tai tehdä mitään. Porukassa en ollut ikinä se hauskin ja äänekkäin tyyppi, usein enemmänkin päin vastoin. Minulla on aina ollut vain muutama hyvä ystävä ja en ole ikinä kokenut suurta porukkaa mitenkään houkuttelevaksi. Raskausaikana oikein odotin sitä, että voisin jäädä kotiin. Viettää rauhallisia koti-iltoja vain minä ja lapsemme (mies kun yleensä on iltaisin töissä).

Alkuhuuma lapsen kanssa kuitenkin katosi vikkelästi. Nopeasti seinät tuntuivat kaatuvan päälle ja kotihiiri olikin yllättynyt miten paljon kaipasi ihmisten ilmoille. Olisin kaivannut kahvi ja lounasseuraa melkein päivittäin, mutta läheisillä ihmisillä oli ne omat elämänsä. Toinen oli töissä, toisella perhe piti kiireisenä ja toinen oli ehkä vain viikonlopun jäljiltä niin krapulassa ettei päässyt sängystä ylös. Varsinkin iltaisin ne viimeiset tunnit ennen vauvan nukkumaanmenoa tuntuivat niin pitkiltä ja ahdistavilta.

Olen aikasemmin kirjoittanutkin siitä, miten tämä yllättävä yksinäisyyden tunne tutustutti minut blogimaailmaan. Kaipasin vertaistukea. Ihmisiä samanlaisessa tilanteessa ja samanlaisten ajatusten kanssa. Tunsin koko ajan suurta tarvetta setviä vauva-arkea ja saada ehkä joltain niitä vinkkejä sekä omakohtaista kokemusta. Ja koska isoissa ryhmissä ja monissa sosiaalisissa tilanteissa tunsin itseni epämukavaksi ja noloksi, tuntuivat perhekahvilat ja tuvat jotenkin hyvin kaukaisilta.

Moni vanha ystävä on tippunut matkasta, mutta on tämä vauva-arki myös tuonut uusia tilalle. Yhtäkkiä sitä huomaa kuinka ihan uudella tavalla löysit jonkun vanhan tutun kanssa puhuttavaa. Sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja se fiilis kun pystyt oikeasti samaistumaan siihen mitä toinen käy läpi. Ja niin tämä blogimaailma. Paljon olen täältä näiden äitinä olo kuukausien aikana saanut. Tämä oma bloginihan on vasta ihan vauva, mutta todellakin toivon, että jonain päivänä joku löytää täältä jotain hyödyllistä. Vaikka edes muffinireseptin iltapäivän kahvihetkiin.
Ja laitetaanpas tähän loppuun vielä kuva siitä minkä vuoksi tekisi mitä vain :)

Olisi kiva kuulla onko täällä muita jotka etsivät blogeista vertaistukea?

2 kommenttia :

  1. Mulla on aika samanlaisia ajatuksia! Mäkin alotin mun blogin vasta ja vaan koska välillä tulee niitä tylsiä hetkiä. Tää on semmonen kiva harrastus aina sillon kun esim vauva nukkuu. Sillon ei voi tehdä mitään kovin äänekästä ja hiljaa istuminen ja odottaminen tuntuu tyhmältä.
    Mun lähipiirissä ei oo lapsellisia. Ainakaan tässä lähellä tai mulle läheisillä ihmisillä. Siks on kiva puida joitain asioita netissä.
    Oon käyny vauvakerhossa ja ne kerrat kun siellä on mun lisäks kaks tai kolme muuta on niitä parhaita kertoja. Pääsee tämäkin tuppisuu ääneen! :D
    Kai tää osittain on just tota vertaistuen hakua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä just sitä päikkärihetkien ajanvietettä! Ja toimiihan tää blogin pito myös päiväkirjana itselleen kun just kattelin tuon meidän tytön neuvolakorttia ja ku siellä takana on se taulukko mihin voi täytellä niitä kehitysasteita ni mä en oo tajunnu täyttää sitä yhtää ja nyt en oikeesti edes muista milloin toinen ensimmäisen kerran hymyili tai kierähti selältä vatsalleen :( Onneksi tästä lähtien voi selailla omia höpinöitään jos jotain pääsee unohtumaan :)

      Poista