torstai 19. toukokuuta 2016

Sitruuna-marenkikuppikakut

Eilen oli vaihteeksi leivontapäivä. Tällä kertaan tarkoitus oli saada aikaan jotain sitruunoista ja kun kerran ohjeen sitruunapiirakkaan olen täällä jo julkaissut, valikoitui ohjeeksi sitruuna-marenkikuppikakut. Täytyy tähän muuten mainita, että vaikka olenkin kova leipomaan, olen keittiössä ihme säheltäjä. Tästä johtuen ainemäärät ja paistoajat ovat aina suurin piirtein. Miten sitä unohtaakin joka kerta katsoa kelloa kun nuo leipomukset uuniin tunkee :D


Taikina
200g voita
1dl fariinisokeria
1dl hienoa sokeria
3 kananmunaa
1rkl vaniljasokeria
2 1/4 dl jauhoja
1dl perunajauhoja
1,5tl leivinjauhetta
yhden sitruunan mehu ja raastettu kuori

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit. Vatkaa mukaan munat ja vaniljasokeri. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan. Lopuksi lisää sitruunan mehu ja kuori. Jaa muffinssivuokiin. Paista 175 asteessa 15-20 minuuttia ja valmista sillä aikaa sitruunatahna ja marenki.


Sitruunatahna
1dl sitruunamehua
3 keltuaista
1dl sokeria
1 sitruuna (mehu ja raastettu kuori)
2rkl maizenaa
1rkl voita

Keittele miedolla lämmöllä, kunnes seos on suurustunut. Anna hieman jäähtyä.

Marenki
3 valkuaista
1dl sokeria
(0,5tl omenaviinietikkaa)

Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää vatkatessa omenaviinietikka. Etikka ei ole välttämätön ja se vaikuttaa lähinnä vain valmiin marengin koostumukseen.

Kun olet saanut kuppikakut uunista levitä niiden päälle ensin tahna ja sitten pursota tai lusikoi päälle marenki. Paista vielä uunissa noin 7-10 minuuttia kunnes pinta on saanut kauniin värin.


8 kommenttia :

  1. Näyttää todella hyviltä! Pakko kokeilla joku päivä..

    VastaaPoista
  2. Niiiin hyvän näköisiä !!

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä ihanilta! Tein nyt synttäreille yhen kakun päälle marenkikerroksen ja se marenki on vaan niiin hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on aivan ihanaa! No jos kakusta löytyy marenkia se ei voi olla kuin hyvää! :D

      Poista