lauantai 14. toukokuuta 2016

Laitoin lapseni nettiin

Blogin pitoa aloittaessani yksi suurimmista kysymyksistä koski tyttäremme yksityisyyttä. Kerronko nimeä? Näytänkö kasvoja? Omaa lastaan haluaa tietenkin suojella kaikelta pahalta ja tämä internetin maailma on täynnä niin kaiken karvaista väkeä.


Pitkän pohdiskelun seurauksena päädyin lopulta paljastamaan lapsen etunimen sekä julkaisemaan myös kuvat joista toinen on ihan tunnistettavissa. Miksi näin tein? Etunimen suhteen päätös oli lopulta helppo. Olinhan tavallaan tyytyväinen nimeen jota ei löydy joka toiselta vastaan tulevalta vauvalta,
mutta pelkällä etunimellä harvoin pitkälle pötkii. Kasvojen näytön suhteen asiaa mietin kauemmin. Nykymaailmassa somesta löytää melkein kaikki ja kaiken. Vanhemmille on täysin arkipäivää kertoa facebookissa mitä se pienikultapuppeli taas teki tai lisätä instagrammiin kuva jos toinenkin, mutta nyt oli kuitenkin kyseessä julkinen blogi. Koska omalle kohdalle instagram-tilin teko tuli ajankohtaiseksi vasta blogin perustamisen jälkeen ja facebookissa en ole vieläkään, tuntui kynnys lyödä kaikki kortit tiskiin niin korkealta. Tiesin kuitenkin blogista tulevan itselleni eräänlainen päiväkirja ja ajatus, että voin sinne helposti palata seuraamaan lapseni kasvua kuulosti liian houkuttelevalta. Omaan silmään se oma lapsi on kuitenkin aina se suloisin niin totta kai sitä haluaa päästä esittelemään maailmalle. Ymmärrän kuitenkin paremmin kuin hyvin ihmisiä jotka päättivät toisin ja suojelevat tarkemmin lapsensa yksityisyyttä.


Itseäni aina harmittaa, että minulla on itsestäni niin vähän vauvakuvia. Varsinkin oman lapsen syntymän jälkeen olisin halunnut päästä vertailemaan yhtenäisyyksiä. Blogin perustamisen jälkeen tytön kuvaaminen on lisääntynyt entisestään, joten hän ei joudu koskaan tuntemaan samoin. Olen taltioinut ja tulen taltioimaan tänne kaikki rakkaat muistot ja tärkeät virstapylväät, jotta mitään ei pääse unohtumaan. Vielä en ole asiaa katunut, ja toivon etten tule asiaa katumaankaan.


Mites muilla? Onko kukaan teistä joutunut kahdesti pysähtymään miettimään mitä lapsestanne olette valmiita maailmalle paljastamaan?

10 kommenttia :

  1. Mä en kauheasti miettiny tätä, koska mulle se oli itsestään selvää että ainakin instaan tuun laittamaan kuvia heti pienen syntymästä lähtien. some on niin nykypäivää. Blogia en mieti sen kummempana tai edes halua ajatella niitä kauheimpia juttuja mitä voisi sattua. En kuitenkaan itse haluaisi seurata blogia jossa ei olisi mitään oikeeta. Ei kuvia tai nimiä. kaikki olisi muutettu eikä mitään yksityiskohtia kerrottaisi. Sillon en varmaan tekisi tätä koska tykkään lukea ja yrittää samaistua kirjoottajiin edes jollain tasolla. Jokainen kuitenkin tehköön omat päätöksensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni varmaa mietitytti eniten se, että ennen blogia en ollut millään tavalla tutustunut somemaailmaa ja kysymykseksi nousi, että jos en ole halunnut itseäni sinne laittaa mikä oikeus minulla on päättää toisen puolesta ja vähän niinkuin pakottaa lapsi osaksi sitä.
      Mutta onhan se totta, että some on nykyaikaa ja olen ehkä vieläkin hieman pihalla mitä kaikkea se voi parhaimmillaan tuoda tullessaan. Olen kuitenkin näinkin lyhyessä saanut täältä paljon ja ollut todella tyytyväinen että tähän lähdin. Ja ihan sama homma, että tykkään itsekkin blogeista joissa kirjoittajaan voi samaistua ja silloin kun blogiuralle lähdin tiesin, että kun kyseessä on kuitenkin "mammablogi" on lapsi siinä tärkeässä osassa :D

      Poista
  2. Itse olen pysähtynyt miettimään monet kerrat tuota, mutta olen tullut siihen tulokseen, etten julkaise lapsestani "liian paljastavia" esim kylpykuvia nettiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei sitä halua kuitenkaan toista nolata! Kun miettii että oma äiti olisi laittanut joskus kuvia nettiin missä istun pöntöllä ja kaivan nenää ni eihän sitä olisi mitenkään innoissaan :DD
      Musta lapsen kuvien pitää olla sen tyylisiä, että niitä voi myöhemmin katsella hyvillä mielin ilman häpeää :)

      Poista
  3. Mä oon miettinyt samaa ja vielä emmin kuinka tarkkoja kasvokuvia tuun vauvasta julkasemaan blogissa tai instassa. Mitään tarkkoja tietoja tytön kasvusta ja muista yksityiskohdista kertominen ei tunnu omalta. Mutta arkipäivästä höpinää ja kuvia kyllä laitan, niitä on niin kiva sitten myöhemmin katsoa :) ja tosiaan kuvia tulee otettua paljon enemmän niin vauvasta kun kaikesta muustakin kun on blogi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kun toisella ei oo vielä sitä omaa ääntä (heh tai ääntähän löytyy, mutta ymmärrystä ei ;D) niin sitä haluaisi kuitenkin tehdä lapselle parhaaksi. Ei se kuitenkaan millään tavalla ole lapselta pois, että toisesta julkaisee "hyvällä maulla" otettuja kuvia. Jokainen tavallaan :D
      Hei meikä oli joskus pikkutyttönä puoli alasti paikallislehdessä eikä siinä mitään vaikka hieman myöhemmin nolottikin :´D

      Poista
  4. Monta kertaa olen pohtinut samaa. Päädyin julkaisemaan kuvia, mutta pitämään nimet salassa - älä kysy millä logiikalla, mutta se on tuntunut hyvältä. Kuvien suhteen päädyin ratkaisuun ehkä yksinkertaisesti helppouden vuoksi - lapset on iso osa blogiani, enkä jaksaisi eri tilanteissa miettiä kuvakulmia niin että kasvot eivät näkyisi. En ole katunut tätä ratkaisua, katsotaan tulevaisuudessa uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis ihan sama täällä! Lapsi on kuitenkin se syy miksi kirjoitan blogia, joten miksi edes aloittaa jos en ole valmis mitään antamaan. Mielestäni pitää tehdä juuri niin kuin tuntuu hyvältä ja jokaisellahan on tähän vähän se oma näkökulma. Ja kun mä yleensäkin tykkään eniten katsella kaikkia niitä suloisia lastenkuvia blogeista niin tuntui oudolta etten tarjoaisi tätä mahdollisuutta oman blogini lukijoille :)

      Poista
  5. Mulla ei ole kasvokuvia ja hyvin oon pärjännyt muiden blogien rinnalla :) pari kertaa jo löytänyt niitä kasvottomiakin kuvia mm. Lastenvaatemainoksista instagramissa, joten kyllä olisin kauhuissani jos kasvokuvat alkaisivat leviämään...

    Lapsen isä myös kieltää kasvokuvien jakamisen, joten tässä täytyy kunnioittaa hänenkin toiveitaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni ei ainakaa ikinä mitään teitin postauksia lukiessa ole se kasvottomuus häirinnyt, joten se on hyvä silloin kun sen osaa tehdä oikein (tarkoitan tällä lähinnä sitä ettei postauksesta jää ainoastaan mieleen kuinka tarkkaan lapsen kasvot oli väritetty piiloon :D) kun tästä netistä ei oikeen ikinä tiedä mihin kuvat päätyy...

      Ja totta onhan se isä vanhempi siinä missä äitikin, että jos meillä mies olisi ollut kasvokuvia vastaan, olisin tietenkin jättänyt ne julkaisematta :)

      Poista