perjantai 8. huhtikuuta 2016

Synnytyskertomus

Kuinkahan monta kertaa tuli raskauden aikana kirjoitettua synnytyskertomus googlen hakukenttää? Synnytys on kuitenkin niitä tärkeimpiä kokemuksia naisen elämässä ja monet kuulemani tarinat oli enemmän tai vähemmän negatiivisia. "Ensisynnyttäjiä jännittää, koska eivät tiedä mitä odottaa ja
uudelleen synnyttäjiä jännittää, koska tietävät nimen omaa mitä on tulossa." Näin meille sanottiin neuvolassa. Pitiköhän sen lohduttaa vai? Päätinpä rustata kasaan tekstin omasta synnytyksestäni, joka ei sisällä oksennusta tai suolenpätkiä. Toivottavasti tästä on apua edes jollekkin odottajalle, joka siellä jännityksellä odottaa tulevaa koitosta. Olen kova sepustamaan ja välillä on hankaluuksia päästä itse asiaan, että saa nähdä kuinka kauhean paljon tekstiä saan aikaiseksi.
Oli lauantai 29.8 rv39+5. Keli oli aurinkoinen ja olin juuri tehnyt koiran kanssa parin tunnin reissun koirapuistoon. Lysähdin sohvalle katsomaan How i met your mother:in viimeistä tuotantokautta. Siinä makoillessa rupesi olemaan vähän epämielyttävä olo mikä tuli ja meni. Tämä olo tuli ja meni tasan 20 minuutin välein. Voiko nämä olla supistuksia? Ei kai ne tältä voi tuntua. Kipu oli hyvin samanlainen kun aina kuukautisten aikaan, jopa lievempi. Se tuntui vain alavatsassa pienenä kramppina. Tätä jatkui koko päivän säännöllisenä. Pystyin puuhailemaan ihan normaalisti supistusten pysyessä lähes kivuttomina.

Seuraavana yönä ei uni kuitenkaan tullut. Jännitystä rupesi olemaan ilmassa supistusten tullessa koko yön 5 minuutin välein. Sunnuntai aamuna soitin synnärille, että mitä tehdä ja sieltä sanoivat, että ei kiirettä. Päivän mittaa kipu kuitenkin rupesi pahenemaan ja kahden jälkeen päätimme lähteä käymään näytillä. Olisin kyllä vielä useamman tunnin pärjännyt kotona, mutta malttamattomana ihmisenä halusin tietää onko tapahtunut mitään edistystä.

Sairaalassa minut laitettiin käyrille ja tehtiin sisätutkimus. 2cm auki, joten meitä ei lähetetty enää takaisin kotiin. Tästä seuraavat tunnit olivat mielestäni synnytyksen ikävimmät. Aika meni niin hitaasti! Supistuksia tuli alle 5 minuutin välein, mutta paikat eivät meinanneet aueta millään. Kävin kylvyssä, mikä ei auttanut kyllä yhtään ja lopulta noin puoli kahdeksalta siirryimme synnytyssaliin. Sain jonkun särkylääkepiikin ja ilokaasumaskin. Tässä vaiheessa kohdunkaulaa oli kuitenkin jäljellä vielä 6cm. Taitaa tyttö syntyä laskettuna päivänä ennusti kätilö. Kello taisi olla noin kymmenen, kun oli vuoronvaihdos ja minä edelleen 4cm auki. 

Lähempänä puolta 11 uusi kätilö sekä kätilöopiskelija tulivat esittäytymään. Itse vetelin tyytyväisenä ilokaasua ja naureskelin humalantunteelle. Tehtiin uusi sisätutkimus ja olinkin hieman yli puolessa tunnissa auennut 4cm lisää. Tässä vaiheessa itselläni oli jotenkin tosi hyvä fiilis. Naureskelin sekä käppäilin ympäri salia ja aina supistusten tullen nappasin ilokaasumaskin. Noin tunti sitten suunnittelin epiduraalin ottoa, mutta nyt puhkuin intoa ja itsevarmuus oli huipussa. Lähetin jopa miehen hakemaan minulle eväsrahkansa kun koko päivän kadoksissa ollut ruokahalu palasi.

Joskus vähän ennen puolta 12 ollessani 9cm auki kalvot puhkaistiin. Rupesin tuntemaan halua ponnistaa ja vaadin päästä vessaan. Eihän minua vessaan päästetty kun paine tuntui ihan jostain muista syistä. Olin 10cm auki ja oli aika ponnistaa. Mielestäni tämä oli se "kiva" kohta. Ei sillä etteikö se olisi sattunut, mutta se tunne että pääsi vihdoin itse tekemään jotain. Nyt se oli enään minusta kiinni. 17 minuutin ponnistamisen jälkeen 30.8 rv39+6 klo 23:52 syntyi tyttäremme. Painoa 3510g ja pituutta 50cm. Lapsella oli syntyessään napanuora kaulan ympärillä, mutta lapsi oli onneksi kunnossa.

Olin sekaisin kuin seinäkello. Olo oli samaan aikaan todella innostunut ja uupunut. Jälkeisten ja epparin tikkauksen jälkeen olin jo ponkaisemassa pystyyn, mutta sain nopean käskyn pysyä aloillani. Viimein suihkuun päästessäni lattialle tipahti iso hyytymä. Minä ilokaasupäissäni hihkuin, että hei nyt minulta tippui maksa. Kätilökin tuli ihmeissään vilkaisemaan mitä se selittää ja itse vaan naureskelin. Jalat tärisivät kuin rankan juoksulenkin jälkeen, mutta vaadin saada itse kävellä alas osastolle. Sänkyyn päästessäni halusin kapaloidun nyytin viereeni ja jäin koko yöksi vain tuijottamaan pientä tulokasta.

2 kommenttia :

  1. Tippui maksa :D Mulla on toinen synnytys edessä kesäkuussa ja tosiaan hieman alkaa jo jännittää koska tosiaan tiedän mitä tuleman pitää. Kun esikoista (4070g/52,5cm) punnersi ulos 52min, toivoo vaan että tällä kertaa ei katkeaisi kaikki verisuonet naamasta.

    En nyt osaa sanoa mitä kautta löysin tänne sun blogiin mutta taidan jäädä lueskelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee tervetuloa!:DD Eikös ne väitä että yleensä toisella kerralla saattaa mennä hieman sutjakammin? No toivotaan parasta kuka ties vaikka tällä kertaa tulisi ulos aivastamalla. Paljon onnea lähestyvään synnytykseen, jään tänne jännittämään teitin puolesta! ;)

      Poista