torstai 21. huhtikuuta 2016

Hormoonit

Niiden kahden viivan pamahdettua tikun varteen alkoi malttamaton raskausoireiden odottelu. Jotenkin se tekisi kaikesta hieman todellisempaa. Tuli väsymystä, etovaa oloa ja turvotusta. Innolla odotettiin ensimmäisen kolmanneksen loppumista, jotta pääsisi hienovaraisesti kailottamaan koko maailmalle sisälläsi tapahtuvasta ihmeestä. Vatsa rupesi pyöristymään ja oma kroppa rupesi tuntumaan uudelta sekä vieraalta. Ja sitten alkoi se mielialojen heittely.

En koe olleeni mikään hormoonihirviö, mutta on sitä mies paralla ollut kestämistä. Moni asia rupesi ärsyttämään niin, että teki mieli lyödä nyrkillä seinään, mutta samalla huomasit olevasi usein ärsyttävän hilpeä. En muista yhtään elokuvaa, josta en olisi löytänyt joko jotain niin iloista tai surullista, etten olisi purskahtanut kyyneliin. Myös vain vauvojen näkeminen sai itkemään. Ja raskaana olevat naiset. Ja koiranpennut. Ja vanhat pariskunnat. Ja häät, hautajaiset, ristiäiset, synttärit ja... Minusta oli siis tullut itkupilli.

Kun loppuraskaudessa jo ihan tarpeeksi ison mahan raahaamisen lisäksi rupesi jatkuva itkeä tihrustaminen pännimään, lähestyvä synnytys kuulosti entistä houkuttelevammalta. Vähänhän sitä tiesi kun vastassa olikin reissu ojasta allikkoon. Synnytyksen jälkeen herkässä oleva itku kertoi itsensä miljoonalla. Eipä siihen tarvita enään edes vauvoja tai koiranpentuja, vaan saatanpa tirauttaa pari kyyneltä vain ihan itkemisen ilosta. Moni pieni asia saattaa tuntua todella tärkeältä sekä ahdistavalta ja mies saa niskaansa turhaa kiukuttelua. Välillä saatan murista koiralle kun muita kelle äksyillä ei ole lähipiirissä. Ja loppua tälle hormoonien valtakaudelle ei näy.

(kuva)

Jos täältä löytyy joku joka tästä hormoonimyrskystä on selvinnyt, otan mielelläni vastaan vinkin tai pari :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti