torstai 31. maaliskuuta 2016

Tie äidiksi

Oli joulukuun 26. päivä. "Outo" olo oli jatkunut jo yli viikon. Ennen pyhien alkua olin jo tehnyt raskaustestin kuukautisten ollessa pari päivää myöhässä. Tikku näytti negatiivista. Kuvittelen vain. Joulupöydässä punaviini ei maistunut. Johtuu varmaan konvehtiövereistä. Vietimme joulun vanhempieni luona ja heti seuraavana aamuna kotiin paluusta tein uuden testistä. Kaksi viivaa.
Sitten alkoi etominen, väsymys, päänsärky... Töissä oksentelin, söin kurkkupastillin ja hymyilin. Kukaan ei huomannut. Tuli niskapoimu-ultra ja kaikki oli hyvin. Pikku hiljaa ihmiset saivat tietää ja jo rv16 tuntemattomat kehtasivat mahan perusteella kysyä milloin pikkuinen syntyy. Pian tunsin jo liikkeitä.


Tuli rakenneultran aika. Ultraaja ei löytänyt kaikkia tarvittavia suuria suonia ja lapsen päässä näkyi plexus choroideus- kysta. Pelko nousi varjostamaan raskautta. Kontrolliultraa edeltävänä yönä valvottiin. Tällä kertaa ultran teki lääkäri sellaisella 4d koneella. Kaikki tarvittavat virtaukset löytyi, mutta kystia oli nyt kaksi. Koska muuta poikkeavaa ei löytynyt lääkäri vakuutteli kaiken olevan hyvin ja ei nähnyt enää tarvetta toiselle kontrollille. Hän kysyi haluammeko tietää kumpaa odotamme. Kyllä kiitos! Lapsenne on tyttö.


Vaikka raskausaika oli täynnä huolta, odotusta, turhautumista on se tärkeä kohta äidiksi tulemisessa. Se kaikki ilo liikkeiden tuntemisesta, kasvavasta vatsasta ja jännityksestä. Se kaikki kipu, ne kyyneleet ja se ensikohtaaminen uuden tulokkaan kanssa.


Näin pienen lapsen äitinä vähänhän minä vielä tiedän tiestä äidiksi. Pelko toisen pärjäämisestä tulee tuskin koskaan helpottamaan, päinvastoin. Joka päivä oppii uutta itsestään ja lapsestaan. Saa nauraa ja itkeä. Joka päivä sitä pyrkii olemaan paras mahdollinen äiti omalle lapselleen.

2 kommenttia :

  1. Olipa mahtavaa löytää tänne! Ahmaisin kaikki kirjoituksesi yhdeltä istumalta, kun oma 8/15 syntynyt vauva tuhisee tyytyväisenä parvekkeella. Jäädään ehdottomasti lukijoiksi lueskelemaan vähän vertaistukea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein paljon tervetuloa! Toi vertaistuki on kyllä sellanen mitä tässä vauva-arjessa aika useinkin kaipailee :)

      Poista